Elämäni fibromyalgian kaverina alkoi kesällä 2003. Olin 26-vuotias pienten lasten äiti. Remontoimme innolla ensimmäistä omaa taloamme, mies perusti yritystä ja perhe kasvoi. Sen lisäksi, että oma elämä oli kiireistä, ehdin murehtia myös läheisteni ongelmia. Luultavasti stressiä oli liikaa ja aloin kipuilla. Muisti heikkeni, käsien, jalkojen ja selän nivelet jäykistyivät. Venyttelin jatkuvasti, että kipu helpottaisi. Sormien nivelissä tuntui turvotusta, lihakset eivät palautuneet urheilusuorituksen jälkeen. Niskan nivelet jäykistyivät ja sain asentohuimauskohtauksia. Oireita oli paljon, mutta terveyskeskuslääkäri ei osannut selvittää syytä. Pari vuotta elin epätietoisena siitä, mikä minua vaivasi, kunnes menin reumalääkärin vastaanotolle, joka totesi, että sairastan fibromyalgiaa. Tieto siitä, että sairaudelle oli nimikin, helpotti. Fibromyalgia on opettanut minulle paljon elämästä. Itseä ja kroppaa pitää osata kuunnella. Töitä pitää tehdä itselle sopivalla tahdilla ja välillä voi levätä. Mihin en kykene tänään, sen voi jättää huomiseksi. Olen opetellut olemaan murehtimatta sellaista, mille en itse voi mitään. Positiivinen ajattelu ja huumori auttavat. Kaikkea negatiivistä vältän, sillä se syö turhaan energiaa. Venyttely, pilates, asahi ja kaikki lempeä liikunta on hyvä lääke kipuun. Lisäksi täytyy muistaa, että jos tunnet kipua, tiedät ainakin olevasi elossa.         

ulla